Oppisopimusopiskelija tekee Robot Frameworkia Provet Cloudille

 

Miika Launiainen aloitti FNS:n Lohjan toimistolla oppisopimusopiskelijana syksyllä 2017.

”Aloitin datanomin opinnot Luksiassa, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymässä. Siellä oli sisäilmaongelmia ja minulle tuli siitä oireita, joten piti miettiä joku muu tapa hoitaa opinnot”, hän kertoo.

Hän päätyi ottamaan yhteyttä oppisopimustoimistoon ja sen jälkeen etsimään itselleen työpaikan. FNS ottaa oppisopimusopiskelijoita aika ajoin. Yritys saa osaavan työntekijän ja voi tietyissä rajoissa vaikuttaa siihen, mihin asioihin koulutuksessa panostetaan.

Miika tekee FNS:ssä töitä neljä päivää viikossa. Yksi päivä menee etäopintoihin. Hänelle on nimetty työpaikkaohjaaja, joka toimii linkkinä myös oppilaitoksen suuntaan. Yhdessä mietitään, mitä asioita työpaikalla pitäisi päästä tekemään. Oppisopimus on joustava kuvio niin opiskelijalle kuin työnantajallekin.

Töissä Miika tekee Provet Cloudin automaattista testausohjelmaa. Sen lisäksi Provet Cloudin testausta hoidetaan myös manuaalisesti, ja ohjelmistokehityksessä rakennetaan automaattisia sovellustestejä.

Oppisopimuskoulutus kestää noin kaksi ja puoli vuotta. Se vaatii enemmän oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta kuin perinteinen koulun penkillä istuminen. Toisaalta opiskelija saa vastineeksi kokemusta työelämästä.

Kun on töissä eturivin ohjelmistoyrityksessä, oppii asioita, joita ei koulussa vielä opeteta. Saa laajempaa kokemusta ohjelmoinnista.

Miika on viihtynyt talossa. Hän kehuu ilmapiiriä mukavaksi.

”Opintojen jälkeen olisi mukava jäädä taloon töihin”, hän toteaa.