Kesätöissä pääsee tekemään projekteja, joilla on oikeita asiakkaita

Meillä on joka vuosi useita kesätyöläisiä. Tänä kesänä yksi heistä on Helsingin yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä opiskeleva Otto Pirttimaa. Kesän jälkeen alkaa opintojen toinen vuosi.

”Etsin viime talvena töitä useiden työnhakukanavien kautta ja kiinnostuin FNS:n työilmoituksesta”, hän kertoo.

Kesätyön hakijoita oli liikkeellä todella paljon. Myös kesätyöläiset haastatellaan huolellisesti, sillä onnistuneet rekrytoinnit ovat suuri osa yrityksen menestystä.

Toukokuun alusta Otto on ollut osana Advanced Technologies- tiimiä. Kesän mittaan hän on osallistunut moneen projekteihin, esimerkiksi Provet Cloudin integraatioihin.

”Olen oppinut työskentelemään osana tiimiä ja projekteja, joilla on oikeita asiakkaita.”

Hän toteaa, että ohjelmoinnissa kohtaa yksinkertaiselta vaikuttavia ongelmia, joiden selvittäminen ja ratkaiseminen on työlästä.

”Onneksi ongelmatilanteissa on ollut helppoa saada apua työkavereilta, ongelmasta riippumatta. Talossa on tosi hyvä ja avoin ilmapiiri. ”

Kesätyöläiset, niin kuin muutkin uudet työntekijät, otetaan heti mukaan joukkoon. Otto Pirttimaakin sanoo, että alussa oli todella helppoa tutustua työkavereihin ja päästä porukkaan mukaan.

Myös vapaa-aikaa on vietetty yhdessä, kun on pienen porukan kanssa käyty boulderoimassa.