Keramiikka- ja lasimuotoilun opinnot johtivat visuaalisen suunnittelun tehtäviin

Rurik Mahlberg toimii yrityksessä digi-AD:nä.

”Työ on suunnittelua todella monipuolisesti. Teen paljon omien tuotteiden tuotekehitystyötä, esimerkiksi käyttöliittymäsuunnittelua ja visuaalista suunnittelua. Olen toiminut esimerkiksi Provet Cloudin parissa alusta alkaen, olen osallistunut muun muassa erilaisten mobiilisovellusten suunnitteluun sekä esineiden internettiä hyödyntävien laitteiden suunnitteluun”, hän kertoo.

Rurikin suunnittelee myös markkinointiin liittyviä asioita, esimerkiksi lehti- ja verkkomainoksia sekä messuja. Valo- ja videokuvaus kuuluu myös hänen tehtäviinsä.

”Opiskelin ensin keramiikka- ja lasimuotoilua Hämeen ammattikorkeakoulussa. Myöhemmin jatkoin Metropolia ammattikorkeakoulussa ja valmistuin graafiseksi suunnittelijaksi. Ennen FNS:ää olen työskennellyt pankki-, taloushallinto- ja mainostoimistoalan yrityksissä, joissa tein suunnittelua monipuolisesti sekä verkkoon että printtiin”, Rurik sanoo.

Työkaverit tuntevat hänet ulospäin suuntautuneena ihmisenä, joka tykkää, kun asiat tehdään laadukkaasti ja määrätietoisesti. Hän innostuu asioista, joissa pääsee oppimaan uutta ja kehittämään itseään.

Kun toimenkuva on laaja, työpäivän aikana saa työskennellä todella usean eri henkilön ja tiimin kanssa. Välillä on aika hektistä, tehdään useaa projektia yhtä aikaan. Rurikin mielestä paras työpäivä on sellainen, kun voi keskittyä työhön täysipainoisesti.

”Parasta työssäni on monipuolisuus. Saa tehdä sellaista työtä josta pitää. Kahta samanlaista päivää ei ole koskaan. Työssäni pitää pystyä hahmottamaan isojakin projekteja sekä löytää niihin oikeat lähestymistavat ja tehokkaat ratkaisut. Myös teknisen kehityksen takia minun pitää olla koko ajan hermoilla ja seurata alan kehitystä. On myös antoisaa työskennellä mukavien ja ammattitaitoisten kollegoiden kanssa”, hän kertoo.

Vapaa-ajalla Rurikin voi löytää ulkoilemasta Itä-Helsingin luonnossa tai pelaamassa tennistä tai sulkapalloa. Pidemmillä lomilla irrottaudutaan arjesta ja suunnataan jonnekin mielenkiintoiselle ulkomaanmatkalle.

”Syksyllä 2017 olimme reissussa San Franciscon seudulla tutustuen paikalliseen luontoon ja viinialueisiin”, hän kertoo.

Vapaa-ajalla hän tykkää myös kokkailla. Omia suosikkeja ovat itse tehty valkosuklaa-vadelmajäätelö ja artesaanimakkarat.