By

Saara
Tammikuussa alkaa FNS Developer Academy. Se on vastavalmistuneille koodareille tarkoitettu koulutusohjelma – meidän oma Akatemiamme! ”Halusimme tarjota matalan kynnyksen työn aloitukseen vastavalmistuneille, joilla ei vielä ole kokemusta työelämästä. Koulutusohjelman kautta juuri alalle tulleilla on mahdollisuus saada vertaistukea samassa tilanteessa olevilta koodarinaluilta”, konsernin HR-asiantuntija Heidi Bergström kertoo. Innokkaita hakijoita FNS Developer Academyyn oli noin 80. Ohjelmaan...
Continue Reading
Ryhmäpäällikkö Olli Ojala on viihtynyt FNS:ssä pitkään, vuodesta 2004. Hän onkin ensimmäisiä yritykseen palkattuja työntekijöitä. Ollin tiimi kuuluu Advanced Technologies-osastoon. Tiimi tekee räätälöityjä palveluita, esimerkiksi Snellmanin Anelma-palvelua ja Figen Oy:n PossuNetiä. Anelma on Snellmanin ja lihantuottajien väliseen yhteydenpitoon tarkoitettu järjestelmä, PossuNet puolestaan porsastuotannon seurantaohjelma. Anelman ensimmäinen versio julkaistiin 12 vuotta sitten, PossuNet vuonna 2015. ”Järjestelmät...
Continue Reading
Vaikka olemme ohjelmistoyritys, meillä työskentelee muitakin kuin web-kehittäjiä. Esimerkiksi Alisa Miettinen, joka on puolen vuoden ajan hoitanut toimistoassistentin hommia. ”Pidän huolta toimistosta ja tapahtumista, avustan HR-tehtävissä ja monessa muussa asiassa, sitä mukaa kun apua pyydetään. Vaikka työssä on paljon rutiineja, toimenkuva on mukavan monipuolinen”, hän kertoo. Alisa opiskelee Haaga Heliassa johdon assistenttityön ja kielten koulutuslinjalla,...
Continue Reading
  Yksi konsernimme mahtavista perinteistä on yhteinen reissu keskellä syksyn harmautta. Tänä syksynä kävimme Berliinissä yli 80 ihmisen voimin. Annetaan Tuomo Saarisen kertoa: Mitä teet FNS:ssä? ”Olen ollut talossa noin kaksi kuukautta. Työskentelen Diarium-ohjelmiston parissa. Olen technical support specialist, eli olen osa teknisen asiakaspalvelun tiimiä. Tehtävään kuuluu korjata ohjelmasta löytyviä pikkuvikoja ja auttaa asiakaspalvelutiimiä vikaselvityksessä....
Continue Reading
Nenäpäivää vietettiin marraskuun alussa, kahdeksas päivä. Tänä vuonna valtakunnallisen nenäpäivän aikana kerättiin yli kahden miljoonan euron lahjoituspotti maailman lapsille. Nenäpäivä on suomalaisten lahjoitusten turvien vuosien saatossa auttanut miljoonia lapsia. Nenäpäivässä mukana olevat järjestöt työskentelevät, jotta kaikkein heikoimmassa asemassa olevilla lapsilla olisi mahdollisuudet hyvään elämään. Yhteistyöllä on saatu paljon aikaiseksi, muun muassa rakennettu kouluja ja päiväkoteja,...
Continue Reading
Our web developer Annika Niittylä also works as a program manager in Women in Tech Finland. “I ended up working in Women in Tech through my other activities in the student organizations of Aalto University. Initially I joined Teekkaritytöt, now known as Women of Aalto, to get to know students outside of my own study...
Continue Reading
Jokainen haluaa, ja tarvitsee, työstään palautetta. Miten onnistuin, mikä meni hyvin? Entä missä voisin ehkä ensi kerralla tsempata? Myönteisen palautteen antaminen on yksi niistä asioista, jotka arjen kiireessä helposti unohtuvat. Vaikka ei pitäisikään työkaverin suoritusta itsestään selvyytenä, kiittäminen tahtoo jäädä. Kiittäminen ja myönteisen palautteen antaminen valittiin syyskuussa konsernin teemaksi. Teemalla halutaan buustata työkulttuuria ja parantaa...
Continue Reading
Viime keväänä FNS:ään töihin tullut Kalle Virkkala haki alun perin kesätöitä koodarina. Haastattelujen yhteydessä selvisi, että hänen osaamiselleen ja hyvälle kielitaidolleen on talossa muutakin käyttöä, ja hän sai tarjouksen vakituisesta työsuhteesta Provet Cloudin tuesta. Sillä tiellä ollaan. ”Tällä hetkellä työskentelen asiakaspalvelussa ja niin sanotussa ”first line”-tuessa Provet Cloudin eläinklinikoiden hallintajärjestelmässä. Toimenkuvaan kuuluu ennen kaikkea asiakaspalvelutehtävät,...
Continue Reading
Elinkeinoelämän keskusliitto EK uskoo, että jokainen työ ansaitsee parhaan mahdollisen tekijän. Syrjintä ei saisi estää kenenkään työllistymistä tai onnistumista työssä. Siksi EK:lla on menossa laaja työsyrjintää vastustava asennekampanja Työ ei syrji. Sillä haastetaan yritykset, yhteisöt ja koko yhteiskunta mukaan luomaan Suomeen aidosti yhdenvertaista työkulttuuria. Tasa-arvoisessa Suomessa yhdenvertaisuuden pitäisi olla itsestäänselvyys. Syrjimättömyys on koko suomalaisen yhteiskunnan...
Continue Reading
Mathew Wood is our UK Sales Manager and Spain Country Manager. He started in FNS in February as UK sales manager and was promoted in July to the Spain country manager role. ”I oversee every aspect of sales in the UK and manage the sales team and in Spain I oversee all activity from sales...
Continue Reading
1 2 3 4