By

FNS
Petri Pihlajamaalla on yksi ensimmäisistä FNS:ään palkatuista työntekijöistä. ”Ennen FNS:ää olen työskennellyt opiskelun ohessa Infolaite Ay:ssä, joka on tietotekniikan ja konttoritarvikkeiden myyntiliike. Siinä työssä oli paljon asiakaspalvelua. FNS:ään tulin 2007 keväällä työharjoittelun merkeissä ja valmistuttuani kesäkuussa 2007 datanomiksi sähköisen viestinnän linjalta sain vakituisen paikan”, hän kertoo. Kymmenen vuoden uraan on mahtunut monenlaisia työtehtäviä. Aluksi Petri...
Lue lisää
Itseään rauhalliseksi, leppoisaksi ja kaikkien kanssa toimeentulevaksi persoonaksi kuvaileva Jarkko Tissari oli 11. FNS:ään palkattu työntekijä. ”Olin ensimmäinen ohjelmistokehittäjä Kuopion toimistossa. Alusta lähtien olen tehnyt töitä Provet Netin parissa. Aloitin tuotekehityksestä, sitten mukaan tuli myös asiakastuki. Olen pitänyt myös koulutuksia uusille asiakkaille. Henkilömäärän kasvamisen myötä vastaan Juhan lisäksi Kuopion toimiston väen perehdyttämisestä ja muusta sellaisesta”,...
Lue lisää
EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) tulee muuttamaan datan käyttöä koko EU:n alueella. Asetuksella lisätään yksilön oikeuksia omien henkilötietojensa hallintaan ja yhtenäistetään lainsäädäntöä EU:ssa. Asetus astui voimaan jo vuonna 2016. Nyt on menossa siirtymäaika, joka päättyy toukokuussa 2018. Silloin pitää henkilötietojen käsittelyn yrityksissä olla asetuksen mukaisessa kunnossa.
Lue lisää
Tiedote. Julkaistu 19.01.2018 Finnish Net Solutions Oy Kuntoutuksen toimiala on ollut Kanta-liittymisissä aktiivinen. Suurin osa liittymistä on tehty Diariumin kautta. ”Diarium-ohjelman kautta Kantaan on liittynyt yli 100 yritystä. Liittymisiä tehdään kiihtyvällä tahdilla talven ja kevään aikana. Useampi sata yritystä tekee liittymisvalmisteluita”, Finnish Net Solutionsin Diarium-liiketoiminnasta vastaava varatoimitusjohtaja Olli Venemies kertoo. Diarium tarjoaa vaivattoman tavan liittyä...
Lue lisää
Osallistumme Saranen Consultingin järjestämään rekrytoivaan koulutukseen, joka on suunnattu terveysteknologia-alasta kiinnostuneille.
Lue lisää
Press release. Published on 8.1.2018 Finnish Net Solutions Oy Devices connected to Internet are now part of our everyday life, as well as in small animal clinics. Provet Weight Check Point, developed by Finnish Net Solutions, has been eagerly adapted by clinics. Internet of Things (IoT) means the expansion of the Internet network into devices...
Lue lisää
Provet Cloud logo
“The company is successful when you find the right people to do things”, says Janne Huttunen, CEO of Finnish Net Solutions (FNS), the company behind Provet Cloud. He is one of the founders of FNS and has seen the company grow from an employer of one person to a workplace of dozens of people, and...
Lue lisää
Katerina Clarke makes the veterinary profession more personal, makes it more James Herriot-ish once more. She has a mobile veterinary clinic called Point of Care located in the Isle of Man. “The best tip to vets is to try to find a balance between work and life outside of the work, regardless how you decided...
Lue lisää
Provet Cloud invited Swedish veterinarian and consultant Jonna Gohil from Yoma Consulting AB to illustrate to the Provet Cloud programmers and customer service representatives about the everyday life at a veterinary clinic; about how the software really is used in a clinic. How does a nurse work when a customer calls and books time for...
Lue lisää
Homelessness is a growing problem in the UK and an increasing number of homeless people have dogs.  The bond between many homeless people and their dogs is profound and the health and wellbeing of their canine companions is often a major priority for their owners. Homeless dogs can also have health problem. ”StreetVet  was born...
Lue lisää
1 2 3 4 5