Koiranomistajan näkökulmaa Cloudin kehitykseen

 

Mira Heiskari aloitti FNS:ssä maaliskuussa 2018. Hän on Provet Cloudin tuoteomistaja eli Scrum-tiimin Product Owner.

”Ensimmäiset viikot ovat menneet tutustuessa tiimiin ja tuotteeseen sekä asiakkaisiin, nyt on päästy kehityspyyntöjen määrittelyyn”, hän kertoo toukokuun alussa.

Jonossa on paljon kehityspyyntöjä, joiden priorisointia hän tekee yhdessä accounttien kanssa. Tiimin kanssa on myös kehitetty yhteisiä työskentelytapoja, esimerkiksi Jiran käyttöä.

Koulutukseltaan Mira on sähkö- ja tietoliikennetekniikan diplomi-insinööri. Diplomityönsä hän teki Ericssonille ja työskenteli siellä melkein seitsemän vuotta. Ennen FNS:lle tuloa hän oli softatalossa, joka teki ohjelmistoja energia-alan yrityksille.

”Toimin siellä tuoteomistajana, ja lisäksi asiakkuusvastaavana muutamalle suomalaiselle energia-alan yritykselle, jotka käyttivät yrityksen kehittämiä mittaustiedon hallinta- ja asiakastietojärjestelmiä”, hän kertoo.

Provet Cloudin tuoteomistajan tehtävä kiinnosti, koska eläimet ovat lähellä Miran sydäntä.

”Voisi sanoa jopa elämäntapa. On mahtavaa, että voin liittää kiinnostuksen kohdetta myös työhön. Uskon että Provet Cloudin tuoteomistajana pystyn tuomaan kehitykseen myös loppuasiakkaan näkökulmaa, joka hyödyttää Cloudin käyttäjiä.”

Miran perheeseen kuuluu miehen ohella kaksi koiraa, joiden kanssa tulee puuhattua kaikenlaista töiden ulkopuolella. Nuoremman koiran kanssa kisataan agilityn 3-luokassa, ja treenataan ahkerasti. Vapaa-aikaan kuuluu myös mökkeilyä, omakotitalon puhdetöitä sekä kesäisin purjehdusta.

Miltä tuntui tulla taloon, miltä kansainvälistyminen näyttää sinun silmissäsi?

”Henki työpaikalla on huippua ja työkaverit ovat ystävällisiä ja avuliaita. On ollut todella helppoa päästä mukaan työyhteisöön. Mahtavaa olla mukana tässä upeassa kasvutarinassa!”